Kategoriat
Lappi

Lappi: arkisten innovaatioiden alue

Lappi on Suomen ja koko Euroopan Unionin pohjoisin maakunta ja maamme ainoa arktinen alue. Arktisuus näkyy vahvasti Lapin asukkaiden identiteetissä ja myös alueen yhteiskuntarakenteessa ja taloudessa.

Lapin älykkään erikoistumisen strategiassa alueen nykytilannetta arvioitiin seuraavasti:

  • Teollisuudessa kasvaa voimakkaasti kaivosteollisuuden merkitys. Avainaloja ovat matkailu ja teräs- sekä metsäteollisuus. Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan näihin kaikkiin.
  • Kilpailuetuihin kuuluvat hyvin toimivat liikenneyhteydet suhteessa verrattain syrjäiseen sijaintiin. Lentoyhteydet Aasiaan hyödyttävät paitsi matkailua myös liiketoiminnan verkostoja.
  • Muita vahvuuksia ovat tehokas, moderni teollisuus, tietotekniikan osaaminen, puhdas luonto, innovaatioita tukeva monipuolinen koulutus ja hyvä elämänlaatu.
  • Haasteita puolestaan tuovat arktiset olosuhteet, ulkomaisten osaajien vähäinen määrä, väestörakenne ja etäisyydet.

Kansainväliset asiantuntijat esittivät seuraavanlaisia näkemyksiä:

  • Lappi on ainutlaatuinen arktinen alue paitsi Suomessa ja Euroopassa, myös globaalisti. Tämän vuoksi muualla syntyneitä ratkaisuja ei voi suoraan kopioida paikallisiin oloihin.
  • Väestöpohja ja väkiluvun sekä ikärakenteen kehitys rajoittavat potentiaalia. Näihin voidaan löytää apua yhä paranevista yhteyksistä sekä fyysisesti että verkkojen kautta.
  • Energiaratkaisuissa ja Greentechissä nähdään mahdollisuuksia. Niiden avulla luonto ja teollisuus ovat yhteensovitettavissa.
  • Yrittäjyyttä on yhä kehitettävä. Matkailualalla pienyrityksiä on runsaasti, mutta niille olisi tilaa myös mm. peli- ja teknologiasektorilla.

Euroopan Unionin arktisella politiikalla on kolme päätavoitetta:

  • Arktisen luonnon sekä arktisilla alueilla asuvan väestön suojelu erityisesti ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävä luonnonvarojen käyttö.
  • Kestävän luonnonvarojen hyödyntämisen tukeminen ja edistäminen muun muassa kaivosteollisuuden alalla ja liikenteen, erityisesti meripolitiikan aloilla.
  • Kansainvälinen yhteistyö ja vuoropuhelu maailman arktisten alueiden välillä.

Suomi on asettanut tavoitteekseen olla arktisen alueen vastuullinen edelläkävijä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *